Hae tästä blogista

perjantai 18. elokuuta 2017

Rumankaunis diy


Meillä ei tunneta mitään erillistä kynttiläkautta, vaan kynttilöitä ja tuikkuja poltellaan läpi vuoden. Ulkona ja sisällä. Näin loppukesästä terassille ja parvekkeelle on tarjolla jos jonkinlaista lyhtyä ja kynttiläpurkkia. Sitä paitsi hämärässähän kaikki kissat ovat harmaita ja kynttilälyhdyt tunnelmallisia eli kynttilänkajo on kaunis ihan miten arkisessa purkissa tahansa.


Elokuun pimenevät illat houkuttivat kuitenkin tekemään muutamia uusia tuikkupurkkeja pöydällä käytettäväksi. Kaapissa oli pino Ikean tuoksukynttilöiden jäljiltä jääneitä laseja. Kun sitten ruokakaapista osui silmään aikapäiviä vanhaksi mennyt pakkaus mungpapuja, oli homman sävelet sitä myöten selvät. Taas aletaan leikkiä ruualla. Edelliset ruokaa ja sisustusta yhdistävät tuotokset löytyvät täältä ja täältä.


Halusin kuitenkin, että purkki hohtaa kynttilän valoa lävitseen vähän joka suuntaan, ei siis vain suuaukosta ylöspäin.  Pelkkä spraymaalaaminen ei siis ollut vaihtoehto, vaan maalipinta piti saada jotenkin osittain läpinäkyväksi.  Siispä konstiksi valikoitui ennestään tuttu ( täällä siitä enemmän)  tee-se-itse köyhänhopeointi. Siinä maalattava lasipinta suihkutetaan ensin veden ja etikan sekoituksella (about puolet ja puolet). Päälle suhautetaan spraymaalia. Jos köyhänhopean efektiä koettaa saada aikaiseksi, silloin maalina toimii parhaiten kromispray. Maalin päälle voi suihkutella vielä uudelleen etikkavettä kuvioinnin lisäämiseksi. Ylimääräiset nesteet ja ilmakuplat taputellaan varovasti talouspaperin palasella.


Laseista yhdelle tein kromimaalilla köyhänhopeoinnin. Yksi sai kultakuorrutteen ja pari pavuilla koristeltua lasia osuivat metallinsinisen spraypullon alle. 


Nuista sinisistä tuotoksista toisen pavut on kiinnitetty (yritetty kiinnittää) kuumaliimalla, minkä vuoksi papukoristeita on aika harvakseltaan.  Kaltaiselleni lyhytpinnaiselle ihmiselle yhdistelmä jossa olisi pitänyt samanaikaisesti olla sekä nopea että tarkka, oli liian iso vaatimus. Siksipä seuraavassa kokeilussa siirryin sivelemään lasin pinnalle erikeeperiä, jonka jälkeen kierittelin lasin kauttaaltaan papupurkissa. Purkkia ei kannata laskea heti pöydälle, koska silloin pavut valuvat alaspäin, vaan lasia täytyy malttaa käännellä kädessä kunnes liima on suurin piirtein kuivunut.


Jos kaipaat hienomotorisia harjoituksia, niin koitapa ensin tehdä kuumaliimalla jokin kuvio lasin kyljeen ja vuorata se sitten pavuilla tai jollain.  Ruoalla ei saisi leikkiä, mutta vähän kyllä  houkuttaisi seuraavan lasipurkin kohdalla kokeilla minkälainen pinta tulisi riisinjyvistä..

Käytössä oleessaan nämä tuikkupurkit ovat minusta kauniita.  Väliajat saavat kyllä viettää visusti kaapissa, koska ei siitä mihinkään pääse, että päivänvalossa nämä ovat kyllä aika rumia. Vaan kuulemma rumankaunis on uusi trendi. 




Vintagentti pakkaa nyt kasan kirjoja ja tuikkukynttilöitä kassiin ja lomailee elokuun loppupuolelle asti.  Kauniita loppukesän päiviä ja pimeneviä iltoja!

perjantai 11. elokuuta 2017

Teetä diy-tarjottimella


Melkein meidän kotinurkilla Perniössä on jo usean vuoden ajan toiminut vanhaan rautatieläisten saunarakennukseen remontoitu kesäkahvila Opaliina. Jostain täysin käsittämättömästä syystä emme olleet siellä koskaan vierailleet. Vielä kummallisemmaksi asian tekee, että ihan vieressä on kuuluisa Maurin makasiini -osto ja myyntiliike, senkin olen onnistunut kiertämään, omituista.  Maurin makasiini näkyi jo ulkopuolelta katsottuna olevan sen verran piukassa kaikenlaisia mielenkiintoisia aarteita ja omituisuuksia, että täytyypä pikapuolin tehdä uusi matka Perniöön asemanseudulle.

Vaan nyt on sentään Opaliina viimein löydetty, eikä ihan heti pääsekään unohtumaan, ampaisi suoraan henkilökohtaiselle kesäkahviloiden top3-listalle.

Opaliinan mansikkainen pavlova.

Opaliinan kaunis ympäristö, kesäisen herkkä kattaus ja herkulliset tarjoilut pistivät miettimään, että voisihan tuota itsekin kotona vähän enemmän panostaa kahvi- ja teetaukoihin. Että ihan kattaisi kahvihetken sen sijaan, että hörppii mukillisen toisensa perään.. Kesällä (tai itseasiassa ihan aina) kahvi ja tee on parasta ulkona juotuna. 


Kivan kahvihetken toteutus tarvitsee siis logistiseksi tueksi tarjottimia. Kaksi vanhaa kaatopaikkakuormasta pelastettua rumilusta saivat uuden elämän parilla eurokankaan tilkkulaarista ostetulla kangaspalalla ja decoupagella. 


Varsinaista decoupage-lakkaa en ole enää aikoihin raatsinut ostaa, vaan kiinnitin kankaan tarjottimen pintaan vesi-liimaseoksella (noin puolet vettä ja puolet erikeeperiä). Hyppäsin myös yhden välivaiheen yli ja asetin kankaan tarjottimen päälle ja sivelin pensselillä kankaan oikealta puolelta eli pinnan päältä. En siis sivellyt kangasta ensin liimaseoksella nurjalta puolelta ja sitten asetellut tarjottimen pinnalle.


Tea is liquid wisdom. – Anonymous



Tarjottimien kuivuttua käyttökuntoisiksi osui kauppareissulla silmiin teerakkauspakkaus.  Löysin nimittäin Prisman Tesco-valikoimista Vanilla Chai Latte -teetä, arkisesti ihan pussiteenä kylläkin.  Intialainen Chai Lattehan on kardemummalla, kanelilla, inkiväärillä ja/tai aniksella maustettua mustaa teetä, joka haudutetaan pitkään ja tarjotaan kuuman maidon kera. Kyllä nyt kelpaa kattaa iltatee terassille.

Bread and water can so easily be toast and tea



perjantai 4. elokuuta 2017

Non Je Ne Regrette Rien



Koskaan et muuttua saa ?

Olen ollut havaitsevinani erilaisilla tuunaus- ja askartelusivustoilla viime aikoina uuden ilmiön. Nimittäin sellaisen mielialan, että mitään vanhaa tai antiikkista ei saisi mennä  maalilla `pilaamaan`. Vanhat kalusteet pitäisi säilyttää ikuisesti samanlaisina. Vain Ikean tuotteiden kaltaisia lastulevyvirityksiä olisi luvallista tuunailla.

Onko siis pakko pitää vaikka ei tykkää?

No ei ole !! Omille huonekaluilleen saa ja voi tehdä ihan mitä itse keksii, eikä hyväksyntää tarvitse pyydellä keneltäkään. Jos huonekalu ei alkuperäisessä kuosissaan miellytä, niin tilkalla maalia saattaa kaluste saada ihka uuden elämän.  Paljon huonompi vaihtoehto on se, että kaikenlaiset perintöpöydät ja mummolan lipastot heivataan eteenpäin, kun ne eivät enää omaa silmää miellytä ja muuhun elämäntyyliin istu. Sehän siinä juuri on riskinä jos huonekaluihin ei uskalleta kajota kun pelätään arvon alenemaa tai `ajan patinan` hukkumista.
 
Ohhoh, tulipa siitä Punainen


Olimme saaneet appivanhemmiltani perintönä semmoisen ootratun ja lakatun olohuoneen ns. paremman  piirongin. Olin antanut sen muualle pitkäaikaissijoitukseen kun en kertakaikkisesti voinut sietää piirongin pintakäsittelyä ja värisävyä.  Susiruma kaluste oikein huokui perinteikkyyttä ja tylsää arvokkuutta, minkä ohi en vuosikymmeniin kyennyt näkemään mitään hyvää.  Minulta jäi huomaamatta, että kalusteen muotohan onkin yllättävän moderni. 


Vaan erään kerran piironkia mulkoillessani huomasin pinnan takaa mielenkiintoisen muodon. Periporvarillisessa suomalaisen puusepän tekemässä säilytyskalusteessa onkin klassisen kiinakaapin muoto!


Ideasta toteutukseen vierähti melkoinen tovi, koska en osannut määritellä miten saada kaapista juuri oikean punainen (täällä siitä pohdinnasta enemmän juttua).  Kun sitten viime viikolla käsiini sattumalta putosi jämäpurkki syvänpunaista Miranolia,  niin johan alkoi tapahtua… Porvariston hillitty charmi joutui vallankumouksen pyörteisiin ja piironki muuttui kiinakaapiksi.



Arvaan, että perintökalusteen muutos jakaa mielipiteitä. Olen itse kuitenkin täydellisen tyytyväinen lopputulokseen ja tässä kohtaa vain sillä merkitystä.  Myönnän auliisi, että anopin eläessä en olisi ikimaailmassa rohjennut muokata kaappia tällä tavalla. Vaan ajat muuttuvat ja pieniä ja suuria vallankumouksia tapahtuu kaiken aikaa. Piirongista tuli kaappi, enää täytyy mallailla sille sopivaa paikkaa. Punainen väri kaipaa minusta taakseen petrolinsinistä seinää, eli taas taitaa tulla asiaa maalikaupan värilastuja ihmettelemään..


Muuten, otsikossa mainitulla Edith Piafin tunnetuksi tekemällä Non, je ne regrette rien -laulullakin on  vallankumouksellinen tausta. Ranska pyrki säilyttämään vuosina  1954 – 1962 käydyssä Algerian sodassa siirtomaavaltansa rippeitä lähettämällä mm. muukalaislegioonan joukkoja kukistamaan sikäläistä itsenäisyysliikettä. Aika oli kuitenkin ajanut siirtomaaherruudesta ohi ja muukalaislegioonan joukot joutuivat perääntymään taisteluista Non, je ne regrette rien -laulua laulamalla.