tiistai 8. syyskuuta 2015

Designklassikko 100 vuotta



Maailman luultavasti tunnetuin tuotepakkaus eli coca cola pullo täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Kuva täältä


1900-luvun alussa Coca Cola Company päätti pyrkiä erottumaan kilpailijoistaan omalla tuotepakkauksella. Coca Cola Company antoi kahdeksalle eri yritykselle tehtäväksi suunnitella tuotepakkaus, joka on tunnistettavissa vaikka sirpaleina tai pimeässä.


Kuva täältä

Voittaneen tuotteen suunnitteli Root Glass Company ja pullo patentoitiin työryhmää johtaneen ruotsalaissyntyisen Alex Samuelsonin nimiin. Vuonna 1915 patentoidun pullon suunnittelun lähtökohtana oli kaakaopapu, jonka pullon suunnittelijat luulivat kuuluvan juoman ainesosiin.

Kuva täältä


Tehtävänannon voi kyllä katsoa onnistuneeksi koska jo vuonna 1949  peräti 99 % amerikkalaisista tunnistaa pullon tuotemerkin pelkän muodon perusteella.


Kuva täältä


1920-luvulla pullon muoto yhdistettiin naisvartaloon ja pullo sai lempinimeikseen `Hobble Skirt`, mikä viittaa alaspäin kapenevaan pitkään hameeseen, sekä `May West , viittaamaan kyseisen näyttelijättären kurvikkaisiin muotoihin.
Pulloa kutsutaan myös Contour-pulloksi tarkoittaen `erottuvaa, uurrettua muotoa`.

Vuonna 1950 pullo sai kunnian olla ensimmäinen Time-lehden kanteen päässyt kuluttajatuote. Sittemmin kanteen on vuosien varrella päässyt lukuisia muitakin enemmän tai vähemmän ikonisia tuotteita.


Kuva täältä

Pullo on inspiroinut lukuisia taiteilijoita ja on nykyään erottamattomasti mukana monissa  populaarikulttuurin ilmentymissä. Ensimmäisenä pullon ikuisti taiteeseen Salvador Dali vuonna 1943. Tunnetuin ja arvokkain pullosta tehty taideteos taitaa olla Andy Warholin ”Coke Bottle $3” vuodelta 1967. Se huutokaupattiin taannoin yli 50 miljoonalla dollarilla. Pullo on esiintynyt lukuisissa elokuvissa (mm. Bonnie ja Clyde) sekä siitä on laulanut mm. Beatles Come together- kappaleessaan.

Muotimaailma on ottanut pullon myös omakseen, ikoniselle muodolle on graafisen ilmeen suunnitelleet mm. Jean Paul Gaultier, Marc Jacobs, Versace, Karl Lagerfeld ja Manolo Blahnik.



Jos satutte monien muiden tavoin keräilemään coca cola –pulloja, kannattaa olla tarkkana löytyisikö valikoimasta ns. joulupullo eli vuosien 1923 – 1937 välillä valmistettu lasipullo, jossa on patentin myöntämispäivä 25.12.

Harvoin tulee itse enää ostettua Coca Colaa klassisessa lasipullossa. Perhekoon muovipullot ja automaattien tölkit ovat meillä sivuuttaneet klassikon. Niin ja entäpä sitten itse juoma? Tykkään kyllä, kovastikin. Mutta kaikkein parhaimmillaan cola-juomat ovat minusta jäätelön päälle kaadettuna vaahtoavana jälkiruokaherkkuna, nam!


Tältä Coca Colan myyntipakkaus  näytti 101 vuotta sitten, .. Kuva täältä

2 kommenttia:

  1. kovasti hakusassa vaan on nuo lasipullot, olisin niitä aikoinaan ostanut Lillaan ihan tiettyä vierasporukkaa varten, vaan eipä löytynyt kauppaa jossa olisi ollut :/
    No, ehkä joku Stockan herkku olis sellainen, mutta ei sitä nyt aina joka paikkaan ehdi :)
    (täytyykin pistää korvan taa tulevaisuutta silmällä pitäen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasipullon sataa vuotta juhlistamaan on Coca Cola aloittanut kampanjan nimeltä `Kissed by`, jossa klassiset pop-kulttuuriin liittyvät kuvat esittelevät pullon roolia musiikissa, kuvataiteessa ja yhteiskunnassa. Mielenkiintoisia mainoksia odotettavissa siis....Ehkä lasipullon saatavuuskin lisääntyy kampanjan myötä. Seuraavan kerran lasipulloon törmätessä pakko kyllä tarkistaa, että löytyykö edelleen patenttipäivä.

      Poista